Voi, kun osaisi katsoa itseään kohti, avautua unelmilleen ja tavoitteilleen sekä toimia niiden mukaisesti.

Eilen en osallistunut treeneihin, ja koin siitä todella huonoa omaatuntoa. Miksi en osallistunut? Oloni oli huono ja väsynyt täyden päivän jälkeen. Mutta toisaalta olisin kaivannut tunteiden purkamista liikunnan avulla. Päädyin kuitenkin lohduttamaan epäselvää oloani makealla sängyn pohjalle.

Vasta juuri ennen nukkumaanmenoa uskalsin myöntää itselleni sen syyn, miksi oloni oli niin pieni ja epävarma. En pystynyt asialle mitään tekemään, mutta sen myöntäminenkin rauhoitti, ja pääsin rauhassa nukkumaan.

Haluan tänään käytännössä huolehtia itsestäni, ettei minun tarvitse piiloutua itseltäni. 

Minulla on piinallinen olo, etten tunne itseäni. Etten voi luottaa oman toimintaani ja päätöskykyyni. Järkevän arkiminän lisäksi sisälläni asuu nainen, joka ei välitä mistään eikä kenestäkään. Sen mielessä on vain päästä eroon huonosto olosta heti ja nyt. Yleensä tuo toinen nainen tulee esille vain, kun olen väsynyt, uupunut, kipeä tai humalassa.

Pidän itseäni järkevänä ihmisenä, mutta tämän määritelmän takia joudun pitämään pakolla aisoissa tuon toisen naisen. Tuo toinen nainen on myös järjettömän iloinen, energinen ja spontaani. Haluaisin tututustua häneen paremmin, mutta koska samalla pelkään häntä, tähän mennessä hän on päässyt esille vain räjähtämällä ja tietenkin aiheuttamalla samalla tuhoa.

Miten yhdistäisin nämä kaksi puolta itsestäni? Joku sanoo, että kaikki lähtee hyväksynnästä. Eli hyväksymällä se, että haluan joskus olla villi, epäreilu, vihainen ja puolustuskannalla, voin päästä lähemmäs katsomaan tätä toista naista sisälläni. Ja ehkä sitä kautta, toivottavasti, hänen ei tarvitsisi enää kilpailla huomiostani ja tulla tietoisuuteeni vihaisena.

Juon humalahakuisesti, koska silloin tunnen olevani vapaa kahleistani. Mitkä nämä kahleet ovat ja kuka ne on minulle laittanut? Kahleeni ovat kiinni vankilan seinässä, ja tämän vankilan olen rakentanut itseni suojaksi. Olen kasvanut turvattomassa maailmassa, joten suojellakseni itseäni olen rakentanut ympärilleni paksumuurisen kopin. Koppi on muuttunut vankilaksi kuitenkin ihan huomaamattani. En pääsekään sielä pois, koska pelkään ulkomaailmaa. Mutta haluaisin kuitenkin kovasti päästä ulos. Olen värjötellyt tuon koppini ovella jo puolisen vuotta, ja huomannut pääseväni ulos ainakin juomalla itseni humalaan. Silloin pääsen ulos vankilastani. Mutta yleensä humalassa maistelen maailmaa täysin varomattomasti, ja palaan krapulassa takaisin vankilaani häpeämään ja todeten, etten oikeasti halua tuohon maailmaan.

Mutta aika pian halu elää palaa, ja uteliaisuuten kasvaa. Haluaisin päästä tutustumaan maailmaan myös ilman alkoholia ja kykeneväisenä suojaamaan itseäni, vaikka suojakoppini ei olekaan enää ympärilläni. 

Aikuinen nainen, jollainen haluan olla,

• rakastaa itseään
• kunnioittaa fyysisyyden tuomia rajojaan
• tunnistaa rajansa ja elää niiden mukaisesti
• rikkoo rajojaan, koska se on henkisen kasvamisen edellytys
• avautuu itselleen
• hoitaa sisäistä lastaan ja on hänelle se äiti, jota vaille itse jäi
• tunnistaa päänsä sisäisen äänen, joka tuomitsee kaikki ja kaiken, ja haastaa sen
• itkee menetyksiään
• uskaltaa unelmoida
• haaveilee ja toteuttaa haaveitaan
• on tasavertainen kaikkien muiden kanssa ja
• hyväksyy vajavaisuutensa ja keskeneräisyytensä luonnollisena osana elämää.

Taidan jo olla aikuinen nainen, vaikken sitä oikein uskokaan.

 Eilen jouduin pohtimaan esiintymiskykyjäni koulutustilaisuudessa, jossa puheenvuoromme kuvattiin analysointia varten. Lopputulos oli, että pidin kyllä hyvin katsekontaktin yleisön kanssa ja että puhuin suoraan heille, mutta että olin äärimmäisen persoonaton ja asiaskeskeinen. Jännittäminen sen tekee. Koen helpoimmaksi puhua asiasta, oli tilanteessa sitten mukana minun lisäkseni yksi tai sata ihmistä. Tilaisuuden vetäjä kehoitti minua miettimään, uskaltaisinko päästää puheeseeni edes vähän persoonallisuuttani.

Etsiessäni itseni kokoista tilaa tässä maailmassa olen huomannut koko ajan hillitseväni itseäni. Yritän ottaa kaikkien mielipiteet huomioon, olla ystävällinen ja kohtelias. Huomioin toiset kuitenkin itseni kustannuksella. Monesta tilanteesta minulle jää paha maku suuhun, koska en ole uskaltanut sanoa omaa mielipidettäni. Pelkään olevani jotakin liikaa: yli-innokas, yliäänekäs, yltiöpositiivinen, yliherkkä, liian helposti ahdistuva... Haluan käyttäytyä täydellisesti ja samaan aikaan moitteettomasti. Pikkuhiljaa olen alkanut aavistaa, ettei täydellistä käyttäytymistä taidakaan pystyä saavuttamaan. Eikä se vähiten johdu siitä, että kukaan ei voi yksiselitteisesti sitä määrittää.

Samalla kun hillitsen itseäni ja annan muiden kävellä ylitseni, asiat patoutuvat sisääni. Ja aina kun juon, muurit näiden hillittyjen ja pieneksi painettujen tunteiden ympäriltä kaatuvat. Lopputuloksena on, että toisaalta haluan juoda koska se tuo tietynlaista helpotusta elämääni ja toisaalta häpeän silmät päästäni humalakäyttäytymistäni.

Tarve olla sellainen kuin olen - niin kovin kliseinen lause, mutta myös niin kipeän totta. Haluan kovasti olla oma itseni, mutta hillitsen itseni. Mitä pelkään? Pelkään pahoittavani jonkun mielen, ja se suurin Joku äiti. Toiseksi suurin Joku on isä. Pelkään heidän hylkäävän minut kokonaan, jos pahoitan jotekin heidän mielensä. Tämän olen varmaankin lapsena tiedostamattomasti tai tietoisesti oppinut.

Miten pääsisin yli-osuudesta itseni hyväksymiseen? Minussa on jotakin enemmän ja jotakin vähemmän. Raja hyväksytyn ja hylätyn välillä on minun itseni määriteltävissä, eikä siihen pitäisi olla muilla mitään sanomista. Oloni on kuin ylikuumentuneella höyrykattilalla: jos höyryä sisältäni ei päästetä ulos ohjatusta, purkaudun räjähdysmäisesti katsomatta aikaa tai paikkaa. Hillittyä purkautumistani estää vain se, ettei kukaan ole vakuuttamassa minulle olevan ok antaa personaallisuuden näkyä. 

Luin jostakin lehdestä tai kirjasta, en muista enää tarkasti, että seksi ei saisi olla vain välittömän mielihyvän lähde. Haastateltavan mielestä seksi ja seksuaalisuus ovat jotakin paljon enemmän kuin esim. laukaisemassa työpäivän aikana kerääntynyttä stressiä.

Tajusin tuota juttua lukiessani, että olen itse käyttänyt itsetyydytystä nimenomaan vain purkamaan välitöntä stressiä. Itsetyydytys on tarkoittanut minulle vain mekaanista itseni hieromista, jotta laukeaisin. Näihin sessioihin on mennyt aikaa ehkä viitisen minuuttia.

En halua tuomita tai syyllistää itseäni käytöksestäni. Olen vain seksuaalisuuteni suhteen täysin ulalla.

Tällä viikolla olen kuitenkin nähnyt unia, joissa harrastan täysin tyydyttävää seksiä hyvin tietoisena omasta kropastani ja kyvyistäni. Nuo unet ovat jääneet elämään mieleeni päivälläkin, ja olen miettinyt paljon omaa seksuualisuuttani. Yleensä itsetyydytykseenikin on liittynyt salailu ja nopeus, jotta en vain kadottaisi sitä tunnetta täyttymyksestä. Olen pelännyt kiihottumisen menevän ohi, ja tehnyt hommani peiton alla silmät kiinni.

Eilen ennen nukkumaanmenoa tutustuin omaan kehooni ja seksuaalisuuteeni ehkä ensimmäistä kertaa rauhassa ja luvan kanssa. Ja ensimmäisen sana, joka kohosi mieleeni kuvaamaan tunnemyrskyäni, oli kauneus. Että seksuaalisuus voi olla kaunista.

Tuon ajatuksen myötä elämäni tuntui saavan jonkin tärkeän lisän.